Filosofian hyödyt

Filosofia voidaan määritellä varsin monella tapaa. Tässä minun yksi määritelmä: se on havainnoille selitystä luovan palapelin rakentamista. Kun maailma tai ihmiset, ilmiöt ja kokemukset toimivat jotenkin odottamattomasti herää kysymys siitä mikä selittää tämän tai tuon ilmiön? Herää kysymys olenko tulkinnut todellisuutta jotenkin puuttellisesti?

Silloin kun ihmiset toimivat yleisesti ja yhteisesti hyväksyttyjen käyttäytymismallien tai normien mukaisesti ei yleensä tarvitse ennalta arvailla jotain ennakoimatonta. Mutta silloin kun ennalta odottamaton tapahtuu helposti tulee tarve yrittää etsiä selityksiä. Miten maailmankuva ja ihmiskuva sopii ilmiöön?

Mitä filosofia sitten voi tarjota?

Mieleen tulee kolme juttua: aivojumppa, abstraktiot ja jonkinlainen ”benchmark pohjataso”.

Filosofia ja aivojumppa

 

Filosofia on aivojumppaa. Mielestäni tämä on yksi filosofian merkittävimpiä hyötyjä. Sehän on aivojumppaa niillä käsitteillä, joilla yritämme hahmottaa elämäämme. Ja voisi arvella, että mitä monipuolisemmin ymmärrämme nämä käsitteet ja niiden rajat sitä syvemmän ymmärryksen voimme ehkä saada elämästämme ja maailmasta. Se on tarpeen varsinkin silloin kun todellisuus toimii jotenkin radikaalisesti eri tavalla kun osasimme odottaa.

Filosofia on myös hypoteesien ylläpidon aivojumppaa.  Ja tämä on mielestäni ehkä filosofian tärkein anti. Onnistuaksemme todellisuuden tajun ylläpidossa eli onnistuaksemme erottelemaan se mikä on totta ja epätotta, mikä mielipidettä, mikä faktaa, mikä tulkintaa mikä manipulaatiota mikä vain sattumaa tai kohtalon meille varaamaa koettelua jne., voi kyky pitää yllä aika laajahkoa hypoteesien eli epävarmojen arvioiden puolivalmista palapeliä olla hyödyksi.

Ja filosofia mitä ilmeisimmin harjoittaa tätä kykyä. Se harjoittaa käsitteellis-teoreettisten väliaikaisten tulkintojen hallussapitoa. Jos teemme ennen aikaisia päätelmiä erilaisista tulkinnoista ja pidämme faktoina jotain joka tosiasiassa onkin vain tulkintaa, voimme tehdä itsellemme karhunpalveluksen. Filosofian arvo on siinä, että voimme jossain määrin välttää tällaiset harhapolut jos osaamme ylläpitää hypoteesit hypoteeseinä kunnes olemme 100% varmoja siitä, että hypoteesin tulkitseminen tosiasiaksi joko sisältää vain pieniä erehtymisen seurauksien riskejä (eli esimerkiksi ei sisällä riskiä että vahingoitamme itseämme tai muita) tai voimme jotenkin varmuudella sanoa, että hedelmistä puu tunnetaan, todistusaineisto on niin kattavaa, että epäilyksen mahdollisuuksia ei enää ole. Inhimillinen todellisuus kuitenkin lienee sellainen, että tällaisen varmuuden saavuttaminen ei ehkä ole kovinkaan jokapäiväistä. Jostain syystä huomaamme olevamme suurimman osan ajasta tilanteessa, josta varmaa tietoa kokonaiskuvan kaikista muuttujista ei yleensä ole saatavilla.

Filosofia ja abstraktiot

Entä sitten abstraktiot? (Lisäisin tähän kategoriaan myös metaforat, sillä  filosofia on täynnä metaforien soveltamista.) Abstraktiot auttavat katsomaan kokonaisuuksia uudesta näkökulmasta. Parhaimmillaan se on se kärpäsenä katossa perspektiivi. Pystymme ehkä myös enemmän empatiaan jos osaamme jäsentää kokemuksestamme jotain yleisinhimillistä.

Filosofian psykologia

Kolmantena on tämä “benchmark pohjataso”. Tässä tulee väkisinkin mieleen Wittgenstein,  ehkä ennemminkin filosofian psykologian1 näkökulmasta.

Älykkyys voi olla kaksiteräinen miekka. Milloin tietää, että on saavuttanut sen rajan, jossa pelkkä päättely, älyllinen pyörittely ei enää riitä? Silloinko kun tajuaa, että ei enää edes ymmärrä omia ajatuksiaan? Kieli ja älykkyyden soveltaminen filosofian historiassa keksityin keinoin voi viedä ihmisen jossain määrin epätasapainoon jos tasapainottajana ei ole jotain muuta, mitä vain: liikuntaa, tunne-elämää ja muuta sellaista. Älyllä on siis rajat – tai ainakin tohdin esittää hypoteesina, että näin saattaa olla. Filosofia voi auttaa löytämään tämän “pohjatason”. Mutta mitä sitten? Mistä tiedämme, että emme juutu tyhjänpäiväiseen hiusten halkomiseen tai akateemiseen saivarteluun, jotka kummatkin lienevät kuitenkin aika harmittomia ajan haaskauksen muotoja? Voiko tällä pohjatasolla surffata? Onko siellä aaltoja? Vai onko se vain jonkinlainen suprajohtava tila, jossa kielestä alkaa kadota arkijärjen jäsentämä hahmo. Niin tai näin näiden kysymysten äärellä voi olla aika ryhtyä harrastamaan jotain hieman karkeajakoisempaa ja konkreettisempaa kuten vaikkapa kananmunien paistamista.

Aivojumppa, abstraktiot ja metaforat riittävät minulle noin yleensä ja nekin pragmaattisesti annosteltuina mieluiten. (ja mitä tulee sitten tähän “pohjatasoon”, jossa järjen ja kielen rajat alkavat häämöttää niin minulla ei ole ambitioita yrittää ilmaista asiaa tämän paremmin).

 

  1. Filosofian psykologia  ja Wittgenstein  ks. mm. The World and Language in Wittgenstein’s Philosophy  

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *