Katoavat työpaikat?

Alkuvuodesta uutisoitiin työpaikoista ja työtehtävistä jotka ehkä tulevaisuudessa katoavat.

http://www.etla.fi/wp-content/uploads/ETLA-Muistio-Brief-22.pdf

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/65587-raportti-nama-ammatit-haviavat-ensin-suomesta-onko-omasi-listalla

Mikä on ohjelmistosuunnittelijan rooli tässä kehityksessä?

Lienee niin, että ainakin periaatteessa kaikkien tietokoneohjelmien tarkoitus on helpottaa elämää siten, että manuaalisen työn määrä vähenee. Kun työ automatisoidaan, se “katoaa”.

Vaikka toisaalta itse työ ei mihinkään katoa. Se vain delegoidaan nopeammalle ja tasalaatuisemmalle toimijalle: tietokoneelle. Kysymys herää kuinka paljon tälle härvelille tulisi delegoida ja mitä pitäisi delegoida? Kuka määrittelee sen mitä työtehtäviä ja prosesseja tietokoneistetaan? Määrittääkö sen ohjelmistoinsinöörit, yritysjohto vai ohjelmistojen tuotekehittelijät?

On selvää, että näiden tittelien takana hääräilevät henkilöt ovat avainasemassa. Mutta entä he, joiden työt tietokoneelle tehtäväksi siirretään? Kaikkia heitä ei voi ehkä voi laittaa kortistoon. Jonkun pitää painaa vielä jotain nappulaa sekä tietää koska nappulaa pitää painaa ja mitä nappulaa.

Uutisissa ja raporteissa otsikoitiin, että jopa kolmasosa työpaikoista, tai työtehtävistä saattaa kadota. Amerikassa arvio on jopa puolet.

Itse olen harrastellut koodailua  jo jonkun tovin. Mikä sen mukavampaa kuin nakittaa tietokoneen tehtäväksi mahdollisimman paljon asioita. Ohjelmistonörtin ensisijainen hyvehän on laiskuus: http://threevirtues.com/

laziness+virtue+programmer+linux

Mutta palatakseni kysymykseen: entä he, joiden työt tietokoneelle delegoidaan? itse uskon, että 50 % (ehkä enemmänkin) nykyään tehtävästä työstä voitaisiin periaatteessa siirtää tietokoneiden, robottien ja automaattien tehtäväksi jo huomenna. Teknologian jo tunnetut sovellukset sen toki mahdollistaisivat. Hidasteena on kuitenkin joitain seikkoja.

Ilmiselvin on se, että kaikkiin näihin mahdollisesti tietokoneistettaviin työtehtäviin ei ole olemassa valmiita ohjelmistoja. Mutta veikkaan, että tämäkään ei ole ensisijainen este. Lienee niin, että maailmassa olisi jonkin verran käyttämätöntä softakehitysosaamista, joka pystyisi tuottamaan uusia ohjelmistoja käyttöön enemmän kuin nyt tapahtuu. Toisaalta nytkin tuntuu, että monet ohjelmat on täynnä yhä enemmän käyttämättömäksi jääviä ominaisuuksia tai sitten käytettävyys tai toiminnallisuus ovat puutteellisia.

Suuri kysymys on ohjelmiston laatu. Viime kädessä tämä lienee kustannuskysymys. Suuri osa ohjelmistoinsinööreistä varmaankin pystyisi tuottamaan laadukkaampia ohjelmia jos käytettävissä olisi enemmän aikaa suunnitteluun, testaamiseen ja laadun parantamiseen. Ohjelmistojen ostajat kuitenkin haluavat mahdollisimman edullisia ohjelmia ja niiden myyjien on myytävä edullisesti, jotta saisivat mitään myydyksi.

Haasteena lienee siis mm. se, että ei osata ostaa eikä myydä laatua koska tuijotetaan lyhyen tähtäimen kustannussäästöihin.

Mutta sitten on toiset hidasteet eli asiakkaat eli yritykset ja työntekijät, joiden työ kompuutterille siirretään. Uusien softien käyttöönotto ei ole ongelmatonta. Vaikka ohjelmia olisi tarjolla ja vaikka niitä hankittaisiin, työntekijä voi useinkin yksinkertaisesti olla ottamatta käyttöön uutta softatyökalua. Jos hommat sujuu vanhoillakin konsteilla niin miksi opetella joku uusi hankala softa? Ennemmin tai myöhemmin toki kilpailijat tekevät tämän ja pian heillä on jo käytössä toimiva, laadukas ja aidosti työn laatua sekä tehokkuutta parantava ohjelmisto, joten muutos tässä suhteessa on väistämätön.

Mietin sellaista ja tämä liittyy käsittääkseni erottamattomasti mm. näihin työelämän ilmioihin: yrityskulttuuriin, “osaamisen hallintaan”, ammatti-identiteettiin ja johtamiseen. Teesini on, että tässä kiihtyvässä tietokoneistumisen “muutoksessa” (jonka mahdollinen ja rajuus, hallittavuus tai hallitsemattomuus jää nähtäväksi)  menestyvät ne yritykset ja työntekijät, joissa työtehtävien siirto tietokoneelle on työntekijälähtöistä. Ajatus on ehkä hieman paradoksaalinen. Miksi esimerkiksi kukaan toimistotyöntekijä haluaisi itse olla aloitteellinen oman työnsä katoamisen edistämiseksi? Veikkaan kuitenkin, että se on ainoa keino säilyttää työpaikkansa: ratsastaa muutoksen aallonharjalla.

Yksinkertaistaen voisi varmaan ajatella, että yrityksen johdon tulisi tehdä valinta kahdesta vaihtoehdosta:

1) kun työprosesseja automatisoidaan yritys irtisanoo ne työntekijät joita ei enää tarvita ja jatkaa samalla mallilla kuin ennenkin: tuottaa ne palvelut tai tuotteet kuin ennekin mutta vain vain hieman eri tavalla (eli käyttäen hyväksi enemmän automaatiota)

2) Yritys ohjaa työvoiman resurssit uusiin tehtäviin, jotka tulevat mahdolliseksi kuin tietokoneistaminen vapauttaa työaikaa. Mahdollisuuksia uusille töille voisi varmaankin olla vaikkapa markkinaosuuden laajentamisessa, laadun parantamisessa ja esimerkiksi kansainvälistymisessa. Muitakin mahdollisuuksia varmaankin on.

Jos siis yritys valitsee tämän jälkimäisen vaihtoehdon veikkaan, että se vaatii myös jotain työntekijältä.

Tässä kolme asiaa, jotka tulevat minulle ensimäisenä mieleen:

1) elinikäisen oppimisen asenne

2) “proaktiivinen” oman työn työkuvan kehittäminen

3) oman it-lukutaidon kehittäminen

Jotta tämä olisi mahdollista tarvitaan yrityskulttuuria, joka kannustaa tähän. ” 20% doktriini” voisi olla yksi konkreettinen tapa toteuttaa tämä kannustus:( http://www.amazon.com/The-20-Doctrine-Tinkering-Breaking/dp/0062003232/ref=tmm_hrd_title_0) mutta muitakin tapoja varmasti on.

Se mitä ja miten johto kommunikoi, delegoi, asettaa työtehtäviä  määrittelee yrityskulttuurin lähtökohdat ja työtekijän oman ammatti-identiteetin liikkumatilan.  Kokeeko hän, että kannattaa kehittää  oma-aloitteisesti omaa osaamistaan, kannattaako olla aktiivinen oman työnkuvan ja työtehtävien kehittämisessä ? Tulisiko siitä positiivista palautetta ?

Tietokoneistumisen edessä on epäilemättä monia hidasteita. Ennen kuin voimme vain ottaa rennosti ja painaa nappulasta kaiken tarvitsemamme niin riittää vielä aika monia jämähtäneitä asenteita, toimintamalleja, ennakkoluuloja joiden yli tulisi päästä.

Ehkä on myös onni, että näitä erilaisia hidasteita on. Se antaa aikaa mukautua muutokseen ja ehkä myös kilpailuedun niille, jotka selvittävät tiensä näiden hidasteiden läpi ennen muita.

(voi toki myös olla, että ihminen tarvitsee jotain sellaistakin, jota nappulaa painamalla ei voi saada mutta se onkin sitten eri juttu)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *